Minitaloja ja uudenlaista asumista Pyhtäällä

Keskustelin Pyhtäällä asuvan yrittäjän, kolmen pienen lapsen isän kanssa. Hän sanoi, että täällä on poikkeuksellisen helppo asua. Kaikki on lähellä, palvelut pelaavat, ja ympäristö on kaikin puolin hyvä. Lapsiperheitä on naapurissa, yhteisöllisyys tuntuu. Heidän perheensä on vastikään rakentanut talon Pyhtäälle, ja he ovat olleet erittäin tyytyväisiä ratkaisuunsa. Apu-lehden juttu 10/24 ”Pyhtään vauvaihme” kertoo perheestä ja Pyhtään vetovoimasta lisää.

Pyhtää kiinnostaa rakentajia ja muuttajia 

Pyhtää on viime vuosina ollut nettomuuttopositiivinen, vaikka viime vuosi menikin miinukselle. Vuonna 2021 meillä myytiin ennätysmäärä tontteja (yhteensä 35), ja vuonna 2023 syntyi ennätysmäärä vauvoja! Omakotitontteja myytiin viime vuonna 19, mikä on hyvä tulos nykyisessä talouden tilanteessa.  

Olemme pystyneet tarjoamaan laadukkaita, hyvänkokoisia tontteja ja houkuttelevan kokonaispaketin. Pyhtään vetovoima on kasvanut etätyön myötä, ja olemme saaneet uusia asukkaita myös pääkaupunkiseudulta.

Ranta-asumista joka lähtöön

Kotkan–Haminan seudulle pelkästään akkuklusterin hankkeisiin odotetaan syntyvän tuhansia uusia työpaikkoja. Pyhtään lentokentän alueelle on syntymässä merkittävä yritysten ja työpaikkojen keskittymä.  

Nyt on oikea aika kehittää uutta. Jos jäämme odottamaan, olemme jo myöhässä. Haluamme tarjota kilpailukykyistä asumista, hyviä tontteja lähellä palveluita ja upeassa ympäristössä. 

Lanseerasimme maaliskuussa minitalohankkeen Huutjärven rannalle, Siltakylän palveluiden lähellä. Minitalot ovat herättänyt paljon huomiota heti alkuun, jo parisataa kiinnostunutta on ilmoittautunut! Hanke kiinnostaa myös rakentajia. Tältä pohjalta on hyvä lähteä viemään hanketta eteenpäin. 

Huutjärvenpuisto toisella puolella järveä tulee olemaan toinen uusi avaus tänä vuonna. Alueen kaavoitus on käynnissä. Keihässalmen merenrantakylän tonttimyynti on lähtenyt liikkeelle. Rantatontit ja merellinen asuminen Keihässalmessa kiinnostavat nyt selkeästi, vaikka valitus juuri nyt hidastaakin etenemistä. Kirkonkylän kehittämissuunnitelmaa tehdään ja jokirantaan tulee uusi tontteja. Pyhtäältä löytyy ranta-asumista joka lähtöön: järvi-, joki- ja merimaisemissa! 

Lähipalveluiden tärkeys 

Haluamme varmistaa yhden Pyhtään vetovoimatekijän, toimivat lähipalvelut kuntalaisille. Pyhtää teki vuonna 2023 kolmen miljoonan euron positiivisen tuloksen. Vakaa taloustilanne antaa hyvät eväät toimia ja pitää yllä kunnan palveluita.

Haluamme säilyttää mahtavat kyläkoulumme, myös ruotsinkielisenä. Lasten ja nuorten kerho- ja harrastustoiminta vaihtelee vuosittain liikunnasta ja tanssista rentoutukseen, musiikkiin, kansainväliseen kerhoon ja eläinkerhoon.  Tällä viikolla meillä on Huutjärven koululla kolme italialaista ilmaisu- ja teatteritaiteen ammattilaista vetämässä koko viikon projektia, jossa yksi teema on erilaisuuden hyväksyminen. Kouluruoan tuotamme itse, ja se on tutkitusti koululaisten mielestä maistuvaa.

Vielä emme tiedä miten Kymenlaakson hyvinvointialue tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut pyhtääläisille vuoden 2025 alusta. Kunnan aikoinaan tekemä kymmenen vuoden ulkoistussopimus päättyy tämän vuoden lopussa. Palveluista päättää nykyisin hyvinvointialue, mutta olemme kuntana viestineet niiden tärkeydestä ja nykyisen Pyhtään mallin toimivuudesta kustannusten ja asiakastyytyväisyyden kannalta. 

Pyhtää on ketterästi toimiva, kehittyvä ja positiivisesti erottuva kunta. Tapahtumatarjontaa meillä riittää (taas yksi Superkesä tulossa!).  Upeaa luontoa, yhteisöllisyyttä ja kätevä matka naapurikaupunkeihin ja pääkaupunkiseudulle. Kaikesta tästä syntyy positiivinen fiilis ja kuva Pyhtäästä, hyviä syitä muuttaa kuntaan riittää!

 

Terhi Lindholm 
Kunnanjohtaja | Kommundirektör 

Lisää uusi kommentti