KymLin vähävaraisten perheiden liikunnan rahaston haku käynnissä ja merkittävä jatkuvuuden lisärahoitus

Kymenlaakson Liikunta perusti 2023 vähävaraisten perheiden liikunnan tukemiseksi rahaston, jonka tarkoituksena on tukea kymenlaaksolaisten lasten liikunnan harrastamista urheiluseuroissa. Kohderyhmänä ovat alle 18 -vuotiaat.
Ensimmäinen haku oli syksyllä 2023. Viidessä haussa rahastosta on myönnetty tukea yhteensä 22 220 euroa. Tukea on mennyt 154 perheeseen 247 lapselle. Lapset harrastaneet 22 eri urheilulajia yhteensä 36 eri urheiluseurassa.

Tukea voi hakea välttämättömiin varusteisiin, kuukausi- ja kausimaksuihin, kilpailumaksuihin, urheiluakatemiamaksuihin, bussikorttiin. Hakija toimittaa harrastus- tai välinelaskun kuitin/kuittikopion KymLille. Seurayhteys tms. on kuvattava. Vain yksi harrastus ja maksu /lapsi tai nuori.

Hakemus, missä kysytään perheen tilannetta ja perusteita haettavalle tuelle tulee toimittaa viimeistään 1.5.2026 osoitteessa https://www.kymli.fi/vahavaraisten-rahasto/
Hakemukset käsittelee KymLi toiminnanjohtaja tai hänen varahenkilönsä. Yksityisyyden suojaamiseksi hän mm. raportoi päätöksistä KymLi hallitusta ilman henkilöiden / perheiden tunnistettavuutta.

Nyt rahasto on saanut jälleen merkittävää jatkoaikaa lisärahoituksen kautta. Koko Suomen alueella toimiva henkilöstöpalveluyritys Lisäpalvelu Oy päätti lahjoittaa rahastoon uudet huikeat 5000 euroa.

”Halusimme jatkaa tukemista ja mikä hienointa saimme haastettua uuden tukijan mukaan, Aha-Best Oy:n Jussi Johanssonille, kun kerroin asiasta niin lähti heti mukaan mikä todella upeaa. Toivoisin että muutkin yritykset lähtisivät mukaan jollakin summalla. Olemme Lisäpalvelulla toimineet vastuullisesti tukien eri tahojen kautta viime vuosina huonommassa asemassa olevia lapsiperheitä. Halusimme kantaa kortemme kekoon myös tämänlaiseen vastuulliseen toimintaan mahdollistamassa lasten liikunta- ja urheiluharrastuksia” toteaa toimitusjohtaja Tomi Tikkanen.
AHA-Best Oy on nyt myös mukana tukemassa lasten ja nuorten harrastustoimintaa osallistumalla omalla 5 000 euron lahjoituksella yhdessä Lisäpalvelu Oy:n kanssa.

”Kun kuulimme tästä mahdollisuudesta, tuntui heti selvältä, että haluamme olla mukana. Jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi olla mahdollisuus harrastaa, liikkua ja kokea onnistumisen iloa – riippumatta taustasta tai perheen tilanteesta.

On hienoa päästä tekemään hyvää yhdessä Lisäpalvelu Oy:n kanssa. Toivomme, että tämä rohkaisee myös muita yrityksiä mukaan – yhdessä voimme mahdollistaa monelle lapselle tärkeitä kokemuksia ja yhteisöllisyyttä,” kertoo toimitusjohtaja Jussi Johansson.
Rahaston pääomasta ovat aiemmin vastanneet erikokoisilla tuilla Kouvolan Rotaryklubi, Läpimurtosäätiö, Lisäpalvelu OY, Ässä-Asunnot Oy, Parik-säätiö, Kymenlaakson Sähkö Oy, Leipomo Koppanen Ky, Hacklin Hamiko Oy, LC Kotka Keisarinnat sekä yksityinen pariskunta.

Kymenlaakson Liikunnan toiminnanjohtaja Tommi Lehtinen toteaa: ”Olemme erittäin kiitollisia yrittäjille rahaston työn arvostuksesta ja sen jatkuvuuden turvaamisesta” Lehtinen toteaa ja jatkaa ”Tomin ja Jussin kanssa, kun asioista keskusteltu huokuu heissä ja heidän yrityksissä laaja vastuullisuus ja hyvän mahdollisuuksien näkeminen ja sen mahdollistamisen halu monille. KymLin toiminnan tutuksi tuleminen on meitä yhdistänyt myös mm. uuteen kumppanuuteen Kymenlaakson Urheilugaalaan.”

Kuva: KymLi

Lisätiedot:

Tommi Lehtinen                                            Tomi Tikkanen                                              Jussi Johansson                                          

Kymenlaakson Liikunta ry                        Lisäpalvelu Oy                                             AHA-Best Oy          

toiminnanjohtaja                                         toimitusjohtaja                                             toimitusjohtaja

040 5826 706                                               044 427 2324                                               0407319087

tommi.lehtinen@kymli.fi                           tomi.tikkanen@lisapalvelu.net                jussi.johansson@ahabest.fi

 

Rahaston säännöt:

  1. Rahaston tarkoituksena on tukea vähävaraisia kymenlaaksolaisia perheitä, joiden taloudellinen tilanne ei mahdollista lasten liikunnan harrastamista maksullisissa lajeissa.
  2. Kymenlaakson Liikunta ry voi ottaa rahastoon yksityisiltä, yrityksiltä ja yhteisöiltä vastaan lahjoituksia ja testamentteja, jotka täyttävät rahaston ehdot. Rahastoon voidaan halutessa kerätä rahaa myös keräyksin, jotka vaativat rahankeräysluvan.
  3. Tuki on harkinnanvarainen ja tapauskohtainen kuitenkin niin, että tasavertaisuus toteutuu. Tuen myöntämiseen vaikuttavia tekijöitä: perheen äkillinen ja tilapäinen taloudellinen ahdinko (tulipalo, putkiremontti tms.), muutos perhesuhteissa esim. avioero, yksinhuoltajuus, monilapsisuus, työttömyys.
  4. Tukea voi hakea välttämättömiin varusteisiin, kuukausi- ja kausimaksuihin, kilpailumaksuihin, urheiluakatemiamaksuihin, bussikorttiin (jos muu kyyti tai omin voimin kulkeminen ei onnistu)
  5. Tuki maksetaan suomalaiselle pankkitilille asianmukaista, avustukseen kohdennettua kuittia vastaan.
  6. Tukeen oikeuttava kulu voi olla kertaluontoinen tai säännöllinen kuluerä (esim. kausimaksu)
  7. Tukea haetaan lomakkeella, jossa hakija itse kuvaa tilannettaan ja perusteita haettavalle tuelle. Seurayhteys tms. on kuvattava. Hakija toimittaa harrastus- tai välinelaskun kuitin/kuittikopion KymLille.
  8. Tukea saa vain yhteen harrastukseen ja maksuun /lapsi tai nuori.
  9. Rahastoa kartutetaan lahjoituksin ja erilaisten tapahtumien tai tempausten kautta. Rahastoon kertyvien varojen mukaan rajataan vuosittainen maksimijakomäärä.
  10. Hakemusten käsittelystä ja päätöksistä vastaavat Kymenlaakson Liikunnan toiminnanjohtaja ja hänen varahenkilönsä. Hakemukset käsitellään nopeasti hakuajan päätyttyä. Toiminnanjohtaja raportoi päätöksistä Kymenlaakson Liikunnan hallitukselle ilman henkilöiden/perheiden tunnistettavuutta.
  11. Hakemukset käsitellään kaksi kertaa vuodessa. Hakuajat 1.5. ja 1.11. mennessä.

 

10.4.2026