Rakentaminen Pyhtään lentokentällä voi jatkua – valvontajaosto myönsi rakennustöille muutosluvan

Pyhtään lentokentän rakennustöitä koskevat erimielisyydet Pyhtään kunnan ja lentokenttää hallinnoivan Redstone Aero Oy:n välillä on ratkaistu. Pyhtään tekniikkalautakunnan valvontajaosto myönsi keskiviikkona 17.8. hakijalle luvan poiketa alkuperäisestä suunnitelmasta siten, että kalustosuojiksi ajatellut kaksi rakennusta voidaan yhdistää.

 

Kunnanjohtaja Lindholm: Pyhtää edelleen sitoutunut hankkeeseen

Pyhtään kunnanjohtaja Terhi Lindholm on valvontajaoston päätökseen tyytyväinen.

– Tässä on ollut joitakin näkemyseroja, mutta toivon mukaan ne on nyt selvitetty ja päästään eteenpäin. Lentokenttä on Pyhtään tärkeimpiä elinkeinohankkeita, ja kunta on edelleen vahvasti sitoutunut lentokentän alueen kehittämiseen, Lindholm vakuuttaa.

Pyhtään rakennusvalvonta oli jo ehtinyt määrätä rakennustyöt keskeytettäväksi. Valvontajaoston päätöksellä työt voivat nyt jatkua vakuutta vastaan jo ennen uuden lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista.

 

Lisätietoja:

Terhi Lindholm, Pyhtään kunnanjohtaja 040 6708222

 

Kuva: Pyhtään kunta/Jari Korkki