Kaunissaaren vierasvenesatama tekee digiloikan – ensi kesäksi sähköinen varaus- ja maksujärjestelmä

Pyhtään Kaunissaaren vierasvenesatama ottaa ensi kesänä käyttöön sähköisen varaus- ja maksujärjestelmän. Vierasvenesatama ja sen palvelut ovat perinteisesti avoinna kesäkuun alusta elokuun loppuun.

Tavoite on, että kaikki veneilijät maksaisivat ensi kesän vierasvenepaikkansa sähköisesti etukäteen, sanoo Pyhtään kunnan teknillinen johtaja Janne Kaulio.

Sähköinen varaus- ja maksujärjestelmä toimii vuorokauden ympäri 24/7. Maksun voi hoitaa etukäteen tai paikan päällä.

Sähköinen varaus säästää aikaa ja vaivaa
Varaamalla vierasvenepaikan etukäteen välttyy turhalta kiireeltä ja aikaisilta aamuilta. Kun ennakkovaraus on tehty, selkeästi merkitty venepaikka odottaa haluttuna ajankohtana satamassa. Etenkin parhaimpana sesonkina tällä on suuri merkitys, jos haluaa viettää viikonloppua juuri tietyssä paikassa.

Satamaopas yhä viikonloppuisin ja heinäkuussa joka päivä
Digiloikasta huolimatta Kaunissaaren satamaopas on edelleen vastaanottamassa vierailijoita heinäkuussa joka päivä klo 10.00-18.00. Kesä- ja elokuussa opas on paikalla perjantaista sunnuntaihin samoihin aikoihin. Lisäksi satamaopas on paikalla juhlien aikaan, esimerkiksi juhannusviikolla ja muinaistulilla.

Pyhtään tekniikkalautakunnan on tarkoitus valita Kaunissaaren satamaoperaattori kokouksessaan ensi viikon tiistaina.

Lisätietoja:

Janne Kaulio, Pyhtään teknillinen johtaja 044 3575503
Kuva: Pyhtään kunta/Jari Korkki
Kuvateksti: Ensi kesänä Kaunissaaren venepaikan voi maksaa ja varata sähköisesti jo matkalta.