Etäpalveluiden kokeilun tavoitteena parempi hoitoon pääsy ja jonojen purku

Kymsote ja Kaiku24 aloittavat yhteistyössä etäpalveluiden kehittämisen ja käyttöönoton asiakastyössä. Tavoitteena on ohjata etäpalveluiden piiriin ne asiakkaat, joiden hoito tai palvelu on etänä hoidettavissa. Toiminta pyritään aloittamaan alkukesään mennessä.

Kehittämistyöllä tavoitellaan myös hoitotakuun (7 päivässä kiireettömään hoitoon) toteutumista. Palveluneuvonnan ja -ohjauksen vahvistamisen sekä etäpalveluiden pilotoinnin tarkoituksena on, että asiakkaat ohjautuvat oikeaan palveluun ja heitä päästään palvelemaan nopeammin sekä tarvittaessa ohjaamaan omahoidon tai etävastaanoton piiriin.

Asiantuntijapalveluiden ostolla vahvistetaan asiakkaiden tehokkaampaa ohjautumista tulevaisuuden sote-keskuksessa. Kymsote on päättänyt hankkia etäpalveluiden kehittämiseen ja jonojen purku -pilottiin liittyvät palvelut Kaiku24 Oy:ltä.

Osa Kymsoten puhelinpalveluista siirtyi Kaiku24:n hoidettavaksi vaiheittain tammikuussa 2022. Siirtyminen ja palvelun aloitus on sujunut pääosin hyvin.

Kaiku24 Oy:ltä on tarkoitus tilata palveluita sisältäen mm. lääkärien ja hoitajien etävastaanottojen toimintamallin konseptoinnin ja pilotoinnin, etävastaanottoratkaisujen kehittämisen ja toimintamallit, pilotoinnin kautta jonojen purkua sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden ensilinjan etäpalveluja ja toiminnan pilotointia.

”Kymsoten asiakas hyötyy tästä, kun jonoja pystytään purkamaan ja vastaanotolle pääsee joissain tapauksissa entistä helpommin. Monia asioita voidaan nykyään hoitaa etävastaanotollakin perinteisen vastaanoton sijasta, esimerkkeinä vaikka sairausloman jatkosta päättäminen, kontrollikäynti tai lääkityksen vaihto toiseen”, sanoo hallinnollinen ylilääkäri Kari Kristeri Kymsotesta.

”Kaiku24 on perustettu kehittämään sosiaali- ja terveysalan toimintaa. Nyt Kymsoten kanssa aloitettava yhteistyö etäpalveluiden kehittämisessä ja käyttöönotossa on hieno mahdollisuus todentaa digitaalisten palveluiden mahdollisuus ratkaista hoitotarpeen kasvun ja resurssien riittävyyden haasteita”, sanoo Kaiku24:n toimitusjohtaja Kari-Mikael Markkanen.

Kymsote ja Kaiku24 ovat jo aikaisemmin tehneet etäpalveluiden pilotointiin liittyvää kehittämistyötä yhdessä. Työpajoissa on rakennettu Kymsoten ja Kaiku24:n yhteistä näkemystä tarjouksen sisällöstä ja yhteiskehittämisen etenemisestä. Kymsote kehittää jatkossa etäpalvelujen konseptia tiiviissä yhteistyössä Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeen ja Kaikun kanssa.

Lisätietoja:

Hallintoylilääkäri Kari Kristeri, Kymsote
S-posti: kari.kristeri@kymsote.fi
p. 040 489 9399

Hankepäällikkö Mari Kuusisto (Tulevaisuuden sote-keskus)
S-posti: mari.kuusisto(at)kymsote.fi

p. 044 3090212

Toimitusjohtaja Kari-Mikael Markkanen, Kaiku24
s-posti: kari-mikael.markkanen@kaiku24.fi
P. 040 552 9534