Talviaikataulut astuvat voimaan Kotkan seudun paikallisliikenteessä

Uudet aikataulut Kotka–Hamina–Pyhtää -alueen sisäisessä Jonne & Minne -joukkoliikenteessä astuvat voimaan koulujen alkaessa.

Uudet aikataulut ovat voimassa Kotkassa ja Pyhtäällä keskiviikosta 9.8. lähtien ja Haminassa torstaista 10.8. lähtien. Aikataulut ovat kaikissa kunnissa voimassa 2.6.2024 asti.

Pääosa linjoista jatkaa viime kauden aikatauluilla – myös muutoksia on

”Pääosa linjoista jatkaa samoilla aikatauluilla kuin viime talvikautena. Isoimmat muutokset tapahtuvat Haminan sisäisessä liikenteessä Metsäkylän ja Pyhällön suunnilla sekä toisaalta Kotkan ja Haminan väliä kulkevassa nopeassa linjassa 1M”, kertoo joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen alueen paikallisliikenteen järjestävästä Kotkan seudun henkilöliikenneyksiköstä.

Pyhtään alueella aikatauluissa tulee muutamaan aamuvuoroon pieniä aikaistuksia, muuten vuorot ovat ennallaan kevääseen 2023 nähden.

”Pyhtään kirkonkylä – Purola – Huutjärvi – Kotka -väliä kulkevien linjojen 90 ja 90P aamuvuorojen aikatauluja on hieman aikaistettu. Muutoksen tavoitteena on varmistaa koululaisten ehtiminen ajoissa kouluun myös hieman vaikeammissa keliolosuhteissa”, kertoo Partanen.

Uudet aikataulut nettisivuilla ja reittioppaassa

Uudet aikataulut sekä tarkempi listaus muutoksista on saatavissa verkkosivuilta www.jonnejaminne.fi sekä www.kotkanaikataulut.fi

Myös Kotkan seudun reittioppaassa https://www.kotkanaikataulut.fi/pyhtaa/ Pyhtään syksyn uudet aikataulut ovat nähtävissä. Reittioppaassa on vielä joitain puutoksia, joista kerrotaan nettisivuilla sekä reittioppaan tiedotteissa.

Uudet painetut aikatauluvihot valitettavasti viipyvät vielä jonkin aikaa.

Painetut aikataulut tulevat jakoon seudun joukkoliikenteen palvelupisteissä, busseissa sekä kirjastoissa 18.8. alkaen. Aikataulutulosteita voi tarvittaessa hakea sitä ennen Waltti-palvelupisteistä.

Kotkan seudun joukkoliikenteen palvelupisteet ovat Kotkassa palvelupiste Ruori (Kustaankatu 2), Haminassa linnoituksen uimahalli (Puistokatu 1) ja Pyhtäällä Pyhtään kirjasto (Huutjärventie 30). Lisäksi Karhulassa avautuu syksyn aikaa palvelupiste Sammonaukion R-kioskiin.