Asutko pohjavesialueella? Näin suojelet juomavettäsi
Pohjavesi on elintärkeä luonnonvara, ja monelle pyhtääläiselle ainoa juomaveden lähde. Siksi sen puhtaudesta huolehtiminen on kaikkien pohjavesialueella asuvien yhteinen asia. Pyhtäällä vedenhankinnan kannalta tärkeimpiä eli 1-luokan pohjavesialueita ovat Korkiaharju ja Siltakylä. Lisäksi kunnassa on yksi 2E-luokan pohjavesialue, Kaunissaari. Se on muu vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue, jonka pohjavedestä myös luonto on suoraan riippuvainen.
Pohjaveden laatu ei ole itsestäänselvyys. Se voi heikentyä esimerkiksi kemikaalien, jätevesien tai jätteiden huolimattoman käsittelyn seurauksena. Haitallisten aineiden päätyminen maaperään ja sitä kautta pohjaveteen voidaan kuitenkin estää arjen valinnoilla. Monet näistä valinnoista ovat pohjavesialueilla myös velvoitteita, joista määrätään Kotkan ja Pyhtään voimassa olevissa ympäristönsuojelumääräyksissä (ks. https://www.kotka.fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparisto-ja-luonto/ymparistonsuojelu/ymparistonsuojelumaaraykset/).
Kemikaaleja kannattaa säilyttää vain tarpeellinen määrä ja valita käyttöön mahdollisimman ympäristöystävällisiä tuotteita. Polttoaineet, liuottimet ja maalit tulee säilyttää tiiviisti suljetuissa astioissa, katetussa tilassa, jotta ne eivät pääse valumaan maahan. Myös öljysäiliön kunto on hyvä tarkistaa säännöllisesti, jotta mahdolliset vuodot voidaan estää ajoissa. Vaaralliset jätteet tulee aina toimittaa niille varattuihin keräyspisteeseen.
Jätevesien asianmukainen käsittely on erityisen tärkeää pohjavesialueilla ja myös niiden muodostumisalueilla. Vesikäymälän sekä astian- ja pyykinpesukoneiden jätevesiä ei saa johtaa maastoon tai ojiin tai imeyttää maahan. Asuinkiinteistöjen ja loma-asuntojen jätevesijärjestelmien tulee olla vaatimusten mukaisessa kunnossa, ja niitä pitää myös huoltaa säännöllisesti, jotta haitalliset aineet eivät päädy pohjaveteen.
Jätteitä ei saa säilyttää kiinteistöillä pitkiä aikoja eikä viedä luontoon tai hävittää polttamalla. Oikea toimintatapa on viedä kaikki jätteet niille tarkoitettuihin vastaanottopaikkoihin. Jäte- ja romukasojen kerryttämistä pihoille tulee ehdottomasti välttää.
Myös pihatöissä voidaan suojella pohjavesiä. Kannattaa suosia sellaisia työtekniikoita ja aineita, jotka kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän, esimerkiksi mekaanista ja biologista torjuntaa ja luomutuotteita. Lannoitteita ja torjunta-aineita kannattaa käyttää harkiten ja käyttöohjeiden mukaan. Ajoneuvojen ja veneiden pesu on parasta tehdä paikassa, jossa pesuvedet käsitellään asianmukaisesti - ei pihalla, josta vedet imeytyvät maahan.
Rakentaminen, kaivuutyöt ja maaperän muokkaaminen voivat vaikuttaa pohjaveteen, samoin muualta tuotavat täyttömaat. Siksi ennen töiden aloittamista on tärkeää selvittää tarvittavat luvat ja ohjeet. Kaivamista pohjaveden pinnan alapuolelle pitää välttää.
Pyhtään pohjavesialueet voi tarkistaa karttapalveluista osoitteesta https://www.vesi.fi/karttapalvelu/ tai https://karttapalvelu.kotka.fi/

Neuvontaa:
Kotkan kaupungin ympäristöpalvelut neuvoo pohjavesialueisiin, jätevesijärjestelmiin ja jätehuoltoon liittyvissä asioissa. Havainnot poikkeavista tilanteista ja päästöistä ovat tärkeitä. Jos huomaat esimerkiksi öljyvuodon, poikkeavaa hajua vedessä tai muuta epäilyttävää, ilmoita siitä Kotkan ympäristöpalveluille mahdollisimman pian.
Välitä kysymyksesi ja havaintosi mieluiten sähköisesti osoitteeseen:
www.kotka.fi (Ympäristö ja luonto)
Huom.
Kotkan ympäristöpalvelut selvittää kesän aikana Kotkan Laajakoskella sekä Pyhtään Korkiaharjulla, Siltakylässä ja Kaunissaaressa sijaitsevien kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien lainmukaisuutta ja ajantasaisuuttaa. Näiden pohjavesialueiden pohjavesien suojelusuunnitelmaa päivitetään lisäksi kuluvan vuoden aikana.