Aamu- ja iltapäivätoiminta

Perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on antaa tuttu ja turvallinen paikka viettää koulutyön jälkeistä aikaa ja osallistua aikuisen ohjauksessa monipuoliseen ja virkistävään toimintaan lepoa unohtamatta.

Toiminnan tarkoituksena on mm.

  • ehkäistä riskitekijöitä, jotka liittyvät lapsen valvomattomaan ajankäyttöön ja yksinoloon
  • edistää lasten hyvinvointia ja ennaltaehkäistä syrjäytymistä
  • tukea koulun ja kodin kasvatustyötä ja lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua.

Toiminnan sisällöissä kiinnitetään erityisesti huomiota leikkiin, luovaan toimintaan ja myönteisiin elämyksiin.

Aamupäivätoiminta

Koululaisten aamutoimintaa tarjotaan vain sitä tarvitseville ensimmäisen luokan oppilaille kaikilla kouluilla silloin kun ryhmän koko on vähintään kymmenen lasta. Toimintaa tarjotaan kaikkina koulun työsuunnitelmaan kuuluvina tavallisina työpäivinä poislukien joulu- ja kevättodistusten jakopäivät ja ne päivät jolloin ohjaajilla on esim. koulutusta. Toiminta-aika on päivittäin klo 6.30 alkaen. Aamupäivätoimintaa järjestetään pääsääntöisesti Huutjärven koulun 6-vuotiaiden varhaiskasvatuksen yhteydessä.

Aamupäivätoiminnan maksut

Aamupäivätoimintaan osallistumisesta/paikan varaamisesta peritään hyvinvointilautakunnan (14.2.2023 § 7) hyväksymä asiakasmaksu. Myös elokuulta peritään koko maksu jos toimintapäiviä on yli 10. Aamupäivätoiminnan maksu on aina 45 €/kk.
Lukuvuodesta 2024-2025 aamupäivätoiminnan maksu on 50 €/kk (Hyvinvointilautakunta 6.2.2024 § 13).

Aamupäivätoimintaan hakeminen

Koululaisten aamupäivätoimintaan haetaan sähköisesti oppilashallintojärjestelmä Primuksen Wilma www-liittymällä huoltajien jo käytössä olevien tunnusten avulla. Hakuaikataulu ilmoitetaan huoltajille Wilman kautta. Aamupäivätoimintaan haetaan samalla lomakkeella kuin iltapäivätoimintaan, mutta hakijan on kyettävä osoittamaan todellinen tarve aamuhoitoon osallistumiselle.

Paikan saaneista ilmoitetaan huhtikuun loppuun mennessä.

Iltapäivätoiminta

Iltapäivätoimintaa järjestetään kaikkien koulujen yhteydessä, mikäli osallistumisensa vahvistaneita lapsia on vähintään 10 toiminnan alkaessa. Ryhmissä, joiden toiminta järjestetään yhteistyössä varhaiskasvatuksen kanssa lapsien yhteismäärän tulee olla vähintään 10 ja enintään 13 kerralla yhtä ohjaajaa kohden. Jos oppilasmäärä laskee alle 8, voidaan koko ryhmä irtisanoa. Toimintaa tarjotaan kaikkina koulun työsuunnitelmaan kuuluvina tavallisina työpäivinä poislukien joulu- ja kevättodistusten jakopäivät ja ne päivät, jolloin ohjaajilla on esim. koulutusta. Iltapäivätoiminnan toiminta-aika on päivittäin klo 12.15-16.30 välillä.

Erityistä tukea tarvitseva lapsi on kahden paikalla. Erityistä tukea saavat oppilaat ovat ensisijaisia hakijoita sekä ensimmäisellä että toisella vuosiluokalla.

Ensimmäisen vuosiluokan oppilaiden paikat täytetään ensisijaisesti tarveperusteisesti ja tämän jälkeen ilmoittautumisjärjestyksessä mikäli enimmäismäärä täyttyy. Tarveperusteisesti huomioidaan yksinhuoltajaisuus sekä lapsen todellinen iltapäivätoiminnan tarve.

Toisen vuosiluokan oppilaiden paikat täytetään ensisijaisesti tarveperusteisesti ja tämän jälkeen ilmoittautumisjärjestyksessä. Tarveperusteisesti huomioidaan yksinhuoltajaisuus sekä lapsen todellinen iltapäivätoiminnan tarve.    
 

Iltapäivätoiminnan maksut

Iltapäivätoimintaan osallistumisesta/paikan varaamisesta peritään hyvinvointilautakunnan (14.2.2023 § 7) hyväksymä asiakasmaksu. Myös elokuulta peritään koko maksu jos toimintapäiviä on yli 10. Iltapäivätoiminnan maksu on 100 €/kk (yli 10 päivää) ja 50 € (max. 10 pv/kk).
Lukuvuodesta 2024-2025 iltapäivätoiminnan maksu on 110 €/kk (yli 10 pv/kk) ja 55 €/kk (max. 10 pv/kk) (Hyvinvointilautakunta 6.2.2024 § 13).

Jos lapsi ei sairastumisensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä, maksusta peritään vain puolet (50€, lukuvuodesta 2024-2025 55€). Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä.

Mikäli lapsi ei aloita aamu- ja/tai iltapäivätoiminnassa huoltajan vahvistuksesta huolimatta, maksu osallistumisesta peritään siihen asti kunnes huoltaja irtisanoo lapsen osallistumisen toimintaan tai ilmoittaa muuttuneesta aloittamisajankohdasta.

Iltapäivätoimintaan hakeminen

Koululaisten iltapäivätoimintaan haetaan sähköisesti oppilashallintojärjestelmä Primuksen Wilma www-liittymällä huoltajien jo käytössä olevien tunnusten avulla. Hakuaikataulu ilmoitetaan huoltajille Wilman kautta.

Paikan saaneista ilmoitetaan huhtikuun loppuun mennessä.

Irtisanominen

Irtisanomisaikana käytetään yhtä kuukautta mikäli lapsen osallistumisen lukuvuodeksi vahvistanut huoltaja joutuu jostain perustellusta syystä irtisanomaan lapsen osallistumisen toimintaan. Jos toiminnan järjestäjä eli Pyhtään kunta joutuu irtisanomaan lasten osallistumisen esimerkiksi taloudellista syistä tai lasten lukumäärän laskiessa alle 8 säännöllisen osallistujan, irtisanomisaikana käytetään myös yhtä kuukautta.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan irtisanominen tehdään kirjallisesti / sähköisesti iltapäivätoiminnan koordinaattorille Sanna Halmetojalle, 040 766 9970, sanna.halmetoja@pyhtaa.fi.

Sisaralennus

Pyhtään kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnassa on käytössä lukuvuoden 2019-2020 alusta alkaen sisaralennus siten, että ensimmäisen lapsen kohdalla toiminta laskutetaan täysimääräisenä, muiden samassa osoitteessa asuvien sisarusten kohdalla maksua alennetaan 30 %. Alennus koskee samassa osoitteessa asuvia lapsia. 

Lisätietoja:

Huutjärven koulun IP-numero 040 766 9970

iltapäivätoiminnan koordinaattori/Huutjärven koulun IP-numero
Sanna Halmetoja
040 766 9970 (klo12.30–16.30)
sanna.halmetoja@pyhtaa.fi