Koe Pyhtää!

Haluaisitko kokeilla asumista Pyhtäällä? Tai mökkilomaa? Tai oikeastaan molempia yhtä aikaa?

Pyhtään kunta tarjoaa mahdollisuuden muutaman päivän maksuttomaan mökkilomaan Keihässalmen merenrantamökissä ajalla 15.6.–31.8. Kunnan perinnöksi saama noin 30 neliömetrin mökki on siistitty kesäkuntoon, ja sitä tarjotaan nyt kokeeksi kiinnostuneiden käyttöön 1–4 vuorokaudeksi. Mökki sopii esimerkiksi kahdelle aikuiselle (parisänky) tai kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle (vuodesohva), toki yksinkin voi majoittua. Parisänky on portaiden yläpäässä parvella, joten mökki ei ole esteetön. Mökissä on sauna, wc ja juokseva käyttövesi.

– Tänä kesänä on mainio tilaisuus kokeilla merenrantamökkeilyä Pyhtäällä, kun kunta vielä pohdiskelee mökin tulevaa käyttöä, valottaa Pyhtään kunnanjohtaja Terhi Lindholm.

Itse majoitus on ilmainen, mutta matkakulut ja ruoka ovat mökkiläisten omalla vastuulla. Mökkiläiseksi voi ilmoittautua toukokuun aikana. Valinnat tehdään kesäkuun ensimmäisellä viikolla, ja niistä tiedotetaan kesäkuun toisen viikon alussa.

Mökkeily edellyttää osallistumista Pyhtään markkinointivideoon. Kunta toivoo mökkiläisiltä myös omaa aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa.

Ilmoittautumislinkki: https://link.webropolsurveys.com/S/4E2630AEEC6FDCB3

Majoittumisen ehdot: ks. liite

Lisätietoja:

Terhi Lindholm, Pyhtään kunnanjohtaja 040 670 8222

Kuva: Pyhtään kunta / Terhi Lindholm

20.5.2026

Liitetiedosto
Document