Purolan perinteisen hiihdon latu ajetaan 13.12. jälkeen (ja lumitilanteesta riippuen) johtuen alueella olevasta lasten Tonttupolusta.
Uutiset
Luistelukaukaloiden ja kenttien jäädyttäminen aloitetaan perjantaina 24.11.
Luistelukaukaloiden ja kenttien jäädyttäminen aloitetaan perjantaina 24.11.
Lisätietoa Työpäällikkö Teemu Turunen, puh. +358 50 307 7396
Kysely kirkonkylän lähialueen kehittämisestä
Pyhtään kunta on käynnistänyt Kirkonkylän kehittämistä koskevan suunnitelman laatimisen.
Palokuntanuorten 24h harjoitus tuo toimintaa Pyhtäälle 4.-5.11.
Ensi viikonloppuna osa Pyhtää-Kotka-Hamina alueen sopimuspalokunnista järjestää palokuntanuorille 24h harjoituksen, jossa nuoret pääsevät vuorokauden aikana suorittamaan todenmuka
Pyhtää laskee veroja – pakollinen pyöristys tehdään alaspäin
Pyhtää kaavailee kuntalaisilleen ensi vuodeksi 8,10 prosentin tuloverotusta.
Pyhtään Versson peilimökit valmistumassa
Virolaisen ÖÖD Hotelsin ensimmäiset peilimökit Pyhtään Verssonkankaalle ovat valmistumassa. Näillä näkymin virolaisyhtiö kaavailee majoitustoiminnan käynnistämistä joulukuun alussa.
Ikääntyneiden ravitsemusportaali – kaikki ravitsemustieto yhdeltä sivulta
Vireyttä seniorivuosiin -portaali on kattava tietopaketti ikääntyneiden ravitsemuksesta.
Lentopaikkakuntien verkosto esitteli tavoitteitaan – ”Uudet käyttövoimat mullistavat lentoliikenteen ensi vuosikymmenellä”
Valtakunnallinen lentopaikkakuntien verkosto esitteli keskiviikkona Helsingissä tavoitteitaan hallitusohjelmaan kirjattuun lentoliikennestrategiaan.