• Suomi
  • Svenska
  • English
  • Русский

Mennään metsään

Metsä on ihmiselle hyvä paikka. Metsän rentouttavasta ja stressiä vähentävästä vaikutuksesta on tutkimustietoa. Metsästä saa elämyksiä. Sieltä saa myös ruokaa; marjoja ja sieniä voi poimia ihan ilmaiseksi. Me suomalaiset otamme oikeuden kulkea metsässä itsestäänselvyytenä, vaikka jokamiehenoikeus on harvinaisuus maailmassa. Ylen ”Mennään metsään”-kampanja on herätellyt meidät huomamaan metsän voiman.

Pidän vaeltamisesta. Tai no, sellaisesta pikku-vaeltamisesta. On tullut harrastettua sellaista Lapissa. Viime sunnuntaina päätimme vaimoni kanssa lähteä pikku vaellukselle - Pyhtään Munapirttiin. Kartta ja kompassi käteen ja metsään.

Vaikka teimme vain noin seitsemän kilometrin lenkin, ehti jo siinä kokea Munapirtin luonnon moninaisuuden. Rauhoittavaa kangasta, kosteaa lehtoa, tiheää rämettä ja upeita kallioita, joilta näkymät meren ulapalle. Olimme metsässä vain kahden, yhtään muuta kulkijaa ei näkynyt. Pyhtää tarjosi meille tosi luksusta.

Pyhtäällä on tarjolla hyvin monenlaista metsää. Ei tarvitse mennä "merta edemmäs kalaan”, kun jo pääsee rauhoittamaan sieluaan ja kohottamaan kuntoaan metsäretkellä. Käyttäkää hyväksenne!

 

Tällä viikolla ohjelmassa:

Maanantai: Aamulla toivotan tervetulleeksi tulevan kunnanjohtajan Jouni Ehon. Tämän jälkeen kunnan johtoryhmä. Sen jälkeen asioiden työstämistä toimistolla. Iltapäivällä palaveri työterveyden kanssa.

Tiistai: Aamupäivällä Kymenlaakson sote-kuntayhtymän perustamisen ohjausryhmä.

Keskiviikko: Pyhtää-kierros uuden kunnanjohtajan kanssa. Illan suussa palaveri lentopaikan kaavoituksesta. Illalla kaavoitustoimikunta.

Torstai: Aamupäivällä lentopaikan lupa-asioihin liittyvä neuvonpito. Iltapäivällä Kymsote-palvelusopimusneuvottelu.

Perjantai: Toimiston siivousta.

 

Hyvää viikkoa kaikille!

Olli

Lisää uusi kommentti