Perustietoa Pyhtäästä

Pyhtään kunta pitää perustamisvuotenaan vuotta 1347, jolloin kunnan nimi on ensimmäistä kertaa esiintynyt virallisessa asiakirjassa. Kunnan pinta-ala on 780 neliökilometriä, josta maata noin 325 neliökilometriä, merialuetta noin 446 neliökilometriä ja sisävesialueita noin 9 neliökilometriä. Asukasluku vuoden 2010 lopussa oli väestörekisterikeskuksen tilaston mukaan 5356. Väestöstä ruotsinkielisiä on noin 10 prosenttia, joten Pyhtää on Suomen itäisin kaksikielinen kunta.

Kunnan käyttötalousmenot ovat 26 miljoonaa euroa. Käyttömenoista lähes 64 prosenttia kuluu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen. Tuloista pääosa koostuu veroista (64 prosenttia) ja valtionosuuksista (27 prosenttia). Kunnan tuloveroprosentti on 19,75.

Pyhtääläiset saavat toimeentulonsa pääasiassa palveluelinkeinoista (63 prosenttia) sekä teollisuus- ja rakennustoiminnasta (27 prosenttia). Maa- ja metsätalous työllistää vain 10 prosenttia kuntalaisista. Merkittävä erityispiirre pyhtääläisten työllistymisessä on, että kunnan työpaikkaomavaraisuusaste on vain noin 46 prosenttia. Suuri osa, lähes 1000 henkilöä, pyhtääläisistä käykin päivittäin työssä naapurikaupungissa Kotkassa. Kunnan työttömyysaste vuoden 2010 lopussa oli 9,9 prosenttia.

Pyhtään ystävyyskunnat ovat

Virossa Haljala ja Vihula sekä Ruotsissa Nacka