Lapsiperheiden sosiaalityö ja lastensuojelu
Lapsiperheiden sosiaalityö on avun tarpeessa olevien perheiden, lasten ja nuorten elämän ja arjen tilanteiden selvittämistä. Lapsiperheiden sosiaalityöhön kuuluu myös asiakkaan tukeminen, jotta elämäntilanne saadaan hallintaan.
Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehittymiseen sekä erityiseen suojeluun ja huolenpitoon. Lapselle on turvattava myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä.
Lastensuojelun tavoitteena on näiden oikeuksien turvaaminen. Lainsäädäntö on määrittänyt lastensuojelun kunnan tehtäväksi. Lapsiperheiden sosiaalityöstä ja lastensuojelusta vastaa Pyhtään kunnassa sosiaalipalvelupäällikkö. Jokainen kuntalainen voi tehdä lastensuojeluilmoituksen sosiaalityöntekijälle havaitsemastaan lastensuojelutarpeesta.
Lastensuojelun tukimuotoja ovat perhetyö, taloudellinen tuki, loma- ja tukiperheet, ohjaaminen erityispalveluihin ja tarvittaessa sijaishuollon järjestäminen. Lastensuojelussa tehdään yhteistyötä neuvolan, päivähoidon, koulun ja terveydenhuollon kanssa, mikä perustuu kasvatuskumppanuusperiaatteeseen ja -malliin.
Kasvatus- ja perheneuvola on käytettävissä lasten kasvatukseen ja kehitykseen liittyvissä pulmissa ja perhe-elämän ongelmissa ja kriiseissä. Työmuotoina ovat lasten ja perheiden tutkimukset ja terapiat sekä ohjaus ja neuvonta.
Lasten huolto- ja tapaamisoikeussopimukset
Lapsen huollon ja tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet lapsen ja hänen vanhempiensa välillä avo- tai avioerotilanteissa. Sosiaalitoimistossa tehdään sopimuksia lasten huollosta ja tapaamisista. Mikäli vanhemmat eivät pääse sopimukseen, huolto- ja tapaamissopimukset tulee viedä oikeuden päätettäväksi.
Elatussopimus
Lapsella on oikeus riittävään elatukseen. Lapsen vanhemmista se, jonka luona lapsi ei asu, on velvollinen maksamaan elatusapua. Elatusavun määrä vahvistetaan joko sopimuksella sosiaalitoimistossa tai oikeuden päätöksellä.
Isyyden selvittäminen
Isyyden selvittämisen tarkoituksena on hankkia sellaisia tietoja, joiden perusteella avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyys voidaan vahvistaa. Isyyden selvittämisestä huolehtii lapsen äidin kotikunnan lastenvalvoja.
Elatustuki
Elatustuki on Kansaneläkelaitoksen maksamaa avustusta lapsen elatusavun puuttuessa tai ollessa riittämätön. Elatustukea maksetaan huoltajalle, jos elatusvelvollinen laiminlyö elatusavun maksamisen tai elatusapu on vahvistettu elatustukea pienemmäksi erityisestä syystä. Elatustukea maksetaan myös, kun isyyttä avioliiton ulkopuolella syntyneeseen lapseen ei ole vahvistettu.
Elatusavun ja elatustuen määrä on sidottu elinkustannusindeksiin. Sosiaali- ja terveysministeriö päättää korotuksista.
Toimistosihteeri Anne Johansson
puhelin: 040 710 4713
Toiminnan painopistealueet:
Lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun painopisteenä on Socomin lastensuojelun ja perhetyön osaamiskeskuksen osaamishankkeeseen osallistuminen. Painopistealueita ovat myös aktiivinen vaikuttaminen erityispalveluiden seudullisten ja maakunnallisten toimintamallien aikaansaamiseksi sekä sosiaalityön konsultaation sujuvat toimintakäytännöt väestövastuualeilla.
Yhteystiedot:
Siltakylän palvelukeskus
Huutjärventie 14
49220 Siltakylä
puhelin: (05)46015 600, kunnan vaihde
faksi: (05) 343 1875
Sosiaalipalvelupäällikkö
Marja-Leena Lumme
Lastensuojelu, lastensuojeluilmoitukset
puhelin: (05)46015 600, kunnan vaihde
Koulukuraattori Marika Cande
puhelin: (05)46015 600, kunnan vaihde
Palvelu virka-ajan ulkopuolella:
Kriisipäivystys:
Villa-Jensen
Pohjoispuistonkatu 1, Kotka
puhelin: (05) 234 5800, 040 509 5111
> Perheneuvola ja sosiaaliasiamies
Aikataulut »
Aikataulut - Matkahuolto »
Avoimet työpaikat »
Ilmoitustaulu »
Puhelinluettelo »
Kunnan tapahtumakalenteri »
Kuntalaisten tapahtumakalenteri »
Kotipaikka Pyhtää ry - facebook »
Tiehallinto - tienkäyttäjän linja »
Lomakkeet »
Uutiset »
Pyhtään seurakunta »
Pyhtään Yrittäjät »
Pyhtään yrityksiä »
Voi Hyvin Yrittäjä -hanke » 
