Kulttuuripalvelut Pyhtäällä

Pyhtään kulttuuripalveluiden päämääränä on tuoda kulttuurin, taiteen ja perinteen vaaliminen kaikkien kuntalaisten saataville. Taidenautinnot, taiteen ja kulttuurin tuntemus sekä kotiseudun vaaliminen luovat iloa elämään ja lisäävät yleistä viihtyvyyttä. Kulttuuri koostuu osaltaan pienistä iloisista asioista, joista elämä Pyhtäällä koostuu

Tavoitteena Pyhtäällä ovat laadukkaat kulttuuripalvelut, jotka kohdistetaan taiteesta ja kotiseututyöstä kiinnostuneille henkilöille, yhdistyksille ja järjestöille. Samalla pyritään myös herättämään kiinnostusta kulttuuria kohtaan sen aikaisemmin sivuttaneiden parissa. Kulttuuripalveluja kohdennettaessa otetaan huomioon erityisesti lapsiperheet.

Pyhtään museotoiminnan tavoitteena on kotiseutumuseon esinekokoelman säilyminen sen varastointia kehittämällä. Samalla saadaan arvokas, tuhatvuotista talonpoikaiskulttuuria edustava esineistö paremmin harrastajien nähtäville ja tutkimuskäyttöön. Kotiseutumuseon näyttelyn tulee olla kuntalaisten nähtävissä, siten se palveleekin parhaiten kotiseututyötä Pyhtäällä.

Pyhtään kunnan kulttuuripalvelut perustuvat lakiin kuntien kulttuuritoiminnasta, joka määrittelee, että kunnan tehtäviin kuuluvat kulttuuritoiminnan edistäminen, tukeminen ja järjestäminen. Käytännössä se merkitsee taiteen ja kotiseututyön harjoittajien sekä harrastajien tukemista yhteistyön muodossa kulttuuritoiminnan edistämiseksi kunnan alueella. Tärkeää on tiedottaa kunnallisista ynnä muista kulttuuripalveluista. Lisäksi kulttuuritoimi järjestää kulttuuritilaisuuksia ja juhlia.

Yhteystiedot:

Pyhtään kulttuuritoimi
Siltakyläntie 175
49220 Siltakylä

kulttuurisihteeri Pauliina Sakki
sähköpostiosoite: pauliina.sakki@pyhtaa.fi
puhelin: (05) 46015 622
faksi: 05 343 1789

Kulttuurisihteerin virka on osa-aikainen. Hän on tavattavissa kunnanvirastolla vaihtelevasti. Maanantaisin kulttuurisihteeri on aina Pyhtään kunnan alueella, tapaamisen on parasta sopia puhelimitse työn liikkuvuuden takia.